Syksy

01.11.2020

Siitä on vain hetki, kun nuorimmainen yritti kävelykadulla tarjota ohikulkijoille lohikäärmeen siipiä - käsissään ja edessään kasa syksyn monivärisiä lehtiä.

Eräänä syksynä olivat kavereiden kanssa dyykanneet roskiksesta kasan tietosanakirjoja ja istuivat koulun metsässä, syksyn lehtikasojen keskellä niitä lukemassa. Sanojensa mukaan viisastumassa. 

Niinä vuosina, kun elämä aika pitkälle oli lasten mielikuvituksen ja keksintöjen kanssa tasapainoilua, sitä ei aina ehtinyt huomata miten pimeys oli enemmän läsnä kuin valo. Ja sitten olikin jo joulu.

Tämä syksynä A.W Yrjänä ja Ismo Alanko duetoivat tasaisesti ja sopusoinnussa pääni sisällä 

"Hei, katso kuinka hiljaa kaikki käy, 

mutta vuodet on lyhyet ja kun kuu ja aurinko ovat yhdessä taivaalla, 

minä kerään kaiken pihalle esiin ja poltan.

Savu nuolee raunioita, tiedäthän miltä tuntuu 

lämmittää käsiään palaneiden kotien tuhkassa"

Ja

"Synkät kadut kuin tuhannet sillat

Vievät pimeydestä pimeyteen"

Myönnän,

ajoittain syksy on myös saappaiden määrätietoista askellusta märällä hehkuvalla asfaltilla.  Kauniita värejä, kuulaita aamuja.

Mutta useimmiten saappaat ovat jalassa sinä päivänä,kun syksyn lehdet rusahtelevat kuivuutta askeleiden alla ja viileä tuuli puskee silmiin ja sieluun saakka.

En omista sateenvarjoa, se on hukkunut ja hukkuu aina uudestaan.

Vanhenen ja pimeys väsyttää yhä enemmän.

Onneksi kahvi on hyvää ympäri vuoden.

Arki saa nauramaan ja itkemään vuodenajasta riippumatta.

Lapset ovat mun lapsia, iästä ja vuodenajasta riippumatta.

Maailma ei ole tullut valmiiksi.

Siis, eteenpäin.