Maailman tärkein kysymys: Mitä kuuluu?

Kuvassa näkyvän vihreän lasikannun sain lahjaksi vuosi siten ystävältä, joka penkoi ja tyhjensi mummunsa varastoa, ja totesi kannun olevan aivan mun näköinen.

Lahjan antaja on muuten yksi niistä ihmisistä, jota ilman en tiedä, millaisena tässä ajassa olisin.

Joka uskoo muhun aina, vaikka en itse uskoisikaan.

Minä, mun maailma ja mun perhe, oltaisiin kovin erilaisia ilman kaikkea sitä rakkautta mitä olemme saaneet.

"On tärkeää tietää, että on ihmisiä jotka ovat ja pysyvät, vaikka itse välillä katoaisi", sanoi eräs viisas ystävä.

Niin on, se on tärkeää. Koen olevani etuoikeutettu kun on sylejä joihin kaatua ja olkapäitä joihin nojata.

Hennot kädet voi kannatella yllättävän paljon, vahvat kädet voi väsyä nopeasti.

Tänään vietetään maailman mielenterveyspäivää.

Kansainvälisenä teemana on tänä vuonna itsemurhien ehkäisy.

"Vuosittain lähes 800 suomalaista kuolee itsemurhan kautta. Koko maailmassa tehdään tilastojen mukaan yli 800 000 itsemurhaa joka vuosi. Se on toiseksi yleisin kuolinsyy 15-29-vuotiaiden keskuudessa liikenneonnettomuuksien jälkeen. Arvioidaan, että jokaista aikuisen tekemää itsemurhaa kohti tapahtuu yli 20 itsemurhayritystä. Vuonna 2017 itsemurhan teki Suomessa 824 henkilöä" - lähde Tilastokeskus

Onhan se nyt ihan pirun väärin, että maailmassa on paljon ihmisiä, lapsia ja aikuisia, joiden kohdalla kukaan ei koskaan pysähdy, katso silmiin ja kysy miten sä voit? Mitä sulle kuuluu? Kaikkien mukaan ottamisesta on paljon helpompi puhua kuin toteuttaa.

Yksinäisyys lamauttaa, yksinäisyys syrjäyttää, yksinäisyys on pelottavaa.

Katsoa toista silmiin ja kysyä miten sä voit? Mitä sulle kuuluu?

Muistanko aina kysyä edes kaikista rakkaimmilta tuota kysymystä? Kun on kovin lähellä, ei välttämättä aina näe toisen hätää. Unohtaa pysähtyä. Ja kun me välillä vain juoksemme eteenpäin, niin miten ihmeessä sitä muistaisi ja ehtisi, vielä vieraidenkin kohdalla pysähtyä? Tai puolituttujen, työkavereiden, etäällä olevien?

Me aikuisetkin syyllistymme syrjintään ja kiusaamiseen. Lapsia me muistutamme tiiviisti tärkeistä asioista kuten hyvistä käytöstavoista, kaikkien mukaan ottamisesta, siitä miten rumaa on puhua selän takana, nollatoleranssista kiusaamiselle. Samoja asioita joiden kanssa itse kompuroimme monenlaisissa yhteisöissä, kuten työpaikoilla. Käytöstapojen opettelu on elämän kestävä matka, ei se lopu aikuisuuteen.

Meillä jokaisella on onneksi mahdollisuus monin tavoin pyrkiä ehkäisemään yksinäisyyttä.

Hymyillä vieraalle, ojentaa käsi työkaverille. Syli ystävälle, halaus hajoavalle. Taloudellinen apu, henkinen tuki, vapaaehtoistyö, naapuriapu. Onhan näitä, kyllä te tiedätte, ja mä tiedän. Me tiedämme ja voimme tehdä jotain, kukin voimiemme mukaan.

Ja jos voimia ei ole jäljellä, miten sitä jaksaa enää pyytää apua?
Ja silti toivon, älä jää yksin, pyydä apua.
Ja auta toista hakemaan apua, jos näet ettei toinen jaksa. Ja jos se sanoo ettei tarvitse apua, niin kysy silti "Mitä sulle kuuluu?"

Joka aamu aurinko nousee ja maailma ei lakkaa pyörimästä vaikka sä et jaksa.

Siihen ehtii kyllä mukaan vielä, jonain päivänä taas jaksat.

#vihreaavaloa #mielenterveys