Kiitos! Työskentely valtuustossa jatkuu.

19.06.2021

Vaalin ja arvostan jokaista ääntä jotka sain. 120 x kiitos kun luotitte!

Sain säilyttää paikkani Järvenpään valtuustossa.

Toisaalta taas, oli valtava pettymys, että menetimme yhden valtuustopaikan Järvenpäässä. On siis pohdittava, mitä voimme tehdä jatkossa paremmin? Olemme valtuustoryhmänä tehneet tinkimätöntä politiikkaa kuluneella kaudella ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnin eteen, ja siltä pohjalta on hyvä jatkaa, sekä tehdä työmme yhä näkyvämmäksi. 

Pienellä ryhmällä on aina haasteensa, koska paikkoja niin vähän vaikuttamiselimissä, ja on tehtävä kaksin verroin töitä politiikan vaikuttavuuden eteen. Oikeastaan kaiken eteen.

Seuraavat neljä vuotta ovat varmasti työntäyteisiä monella tavoin. Onneksi tukena on mahtava valtuustoryhmä ja paikallisyhdistys. 

Jatkan samojen arvojen pohjalta kuin aiemminkin työskentelyä valtuustossa. Viimeiset kaksi vuotta kaupunginhallituksessa avasi yhä paremmin kokonaisuutta, sitä miten meidän kaupunkiamme johdetaan ja mikä on merkityksellistä.

Kaupunkimme osallisuusohjelma tulee oletettavasti seuraavan vuoden aikana hyväksyttäväksi valtuustoon, esitin sen palauttamista valmisteluun kaupunginhallituksessa keväällä,  ja yksimielisesti päätimme niin tehdä. Ei siksi, että ohjelma olisi ollut huono, meillä on loistava osallisuustiimi tekemässä töitä Järvenpäässä. Vaan siksi, että halusin sen olevan vielä parempi ja kunnianhimoisempi. 

Aion jatkossa tehdä yhä enemmän työtä sen eteen, miten voimme olla yhä avoimempia ja läpinäkyvämpiä päätöksenteossa, tavoittaa asukkaat laajasti ja mahdollistaa matalalla kynnyksellä kaiken osallistumisen. Toivottavasti tällä olisi myös vaikutusta hälyttävän heikkoon äänestysprosenttiin vaaleissa.

Lupasin itselleni, että jos tulen valituksi uudestaan niin kirjoitan säännöllisemmin valtuustotyöskentelystä ja näin aion tehdä.

Nyt uskaltaa jo sanoa, että jatkossa nähdään turuilla ja toreilla!