Kaikki he, joita ei enää ole

Tänään, pyhäinpäivänä, sain olla kaupunginhallituksen puheenjohtajan kanssa laskemassa seppeleet Karjalassa kaatuneiden muistomerkille, sekä edesmenneiden kaupunginjohtajien haudoille.

Ajatus hiipi heihin joita ei enää ole, muistoihin.

Kaikki me joskus lähdemme.

Häviämmekö tuuleen, jäävätkö sielumme elämään? Onko olemassa iankaikkinen elämä jossakin vai maadummeko?

Uskomme monin eri tavoin, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. 

Olennaisinta kuitenkin on, millaisia olemme eläessämme. Jäin pohtimaan miten monia pieniä ja suuria jälkiä edesmenneet ovat minuun jättäneet.

Kun leivon, kuulen mummun äänen joka kerta ohjaavan minua. Lapsuudesta muistan monta lämmintä ja kannustavaa hymyä ja naurua, vahvoja käsivarsia, joita ei enää ole. 

Nuoruudesta tyyppejä jotka olivat täynnä elämää ja heitä ei enää ole. Kun politiikassa puhun ihmisarvosta, muistan joka kerta ystävää joka lähti aivan liian aikaisin.  Tilanteita joissa muistan niin läheisempiä kuin etäisempiä ihmisiä.

Asetin seppeleen edesmenneen kaupunginjohtaja Salmivuoren  haudalle.

Ala-asteella kaupunginjohtaja edusti minulle ylpeyden aihetta. Hänen pojanpoikansa oli luokkakaverini. Tässä yhteydessä on mainittava, että meillä oli aivan mahtava luokka, teimme yhdessä vaikka mitä, näin aikuisena ymmärrän, että meidän vanhempamme olivat myös aktiivisia, emme vain me.

Luokkamme oli innokas tekemään näytelmiä, opettajamme myös kannusti siihen, sekä antoi luvan joitakin välitunteja olla sisällä ja käsikirjoittaa sekä suunnitella niitä.

Perjantain viimeinen tunti oli luokallamme näytelmätunti ainakin yhden lukukauden ajan. Pidimme joitain kertoja myös luokan vanhemmille esiintymisillan, jossa näitä näytelmiä esitimme. Mieleeni on voimakkaasti jäänyt muistikuvan kaupunginjohtajasta joka istui arvokkaana ja lämpimän oloisena katsomassa. Miten coolia, meidän esitysillassa käy noin arvokas ihminen, ja hän on aina ystävällinen meille kaikille. En minä silloin tiennyt, oikeastaan ollenkaan, mitä kaupunginjohtaja tekee, se vain kuulosti hienolta.

Joten, tuntui myös erityisen arvokkaalta tänään kaupungin edustajana laskea seppele hänen haudalleen.

Hautausmaalta pois lähtiessä oli haikea ja onnellinen olo. Kaikki he, joita ei enää ole.

Tulin kotiin, halasin poikia, sytytin kynttilän. Kurkkua vähän kuristaa.

Muistoihin ja haikeuteen sekoittuu myös tämä hetki.

Kun tietää olevansa jonkin uuden edessä, eikä oikein vielä tiedä miten päin siihen pitäisi asettua.