Sote,kunnat, kuntayhtymät, budjetointi.

Palaan vielä soteen, tuohon kompleksiseen aiheeseen, joka lähinnä saa hartiat lysähtämään alas. Nyt muutamia vaalipaneeleita kiertäneenä ja keskustelua seuranneena totean, että olen yhä samaa mieltä kuin olin kirjoituksessani, jonka kirjoitin muutama päivä ennen soten ja hallituksen kaatumista.

https://www.mimmilauniala.net/l/sotesta-ja-sen-tulevaisuudesta/

Yllättävän paljon olen kuullut puhetta siitä, että otetaan vastuu takaisin kunnille ja kehitetään toimintaa. Minä olen tästä eri mieltä.

Jos jotakin maakuntahallitustyöskentely on avannut konkreettisesti, niin sen, että sote-uudistuksen me todella tarvitsemme. Tällä hetkellä ihmiset ovat kovin eriarvoisessa asemassa sote-palvelujen suhteen sen mukaan millä paikkakunnalla he asuvat.

Eriarvoisuus näkyy muun muassa perusterveydenhuollon saatavuudessa, omaishoidon palveluissa, vammaispalveluissa ja mielenterveyspalvelujen resursoinnissa. Moniin näihin ongelmiin tarjotaan ratkaisuksi palveluseteleitä tai palvelujen ostamista laajasti yksityiseltä sektorilta, mutta itse en pidä näitä ratkaisuina käsillä oleviin haasteisiin.

Suurimmassa osassa kuntia vuodesta toiseen sote-menot alibudjetoidaan.

Miksi emme ole onnistuneet ratkaisemaan tätä ongelmaa?

Kun seuraavan vuoden talousarviota tehdään, niin lukuja verrataan kuluneen vuoden toteutuneisiin lukuihin. Jos on tehty joitakin toimintaa ohjaavia toimenpiteitä, resurssin lisäystä tai karsittu jostakin, on viranhaltijan arvioitava sen vaikutusta seuraavaan vuoteen ja mietittävä talousarviota tältä pohjalta.

Ja kaiken taloussuunnittelun pohjana on se rahamäärä, jonka me poliitikot olemme määritelleet toimialueeseen käytettävän. Muutamia asioita jotka vaikuttavat kunnan sote-budjetin muodostumiseen:

  • Syöpäpotilaiden tai keskosvauvojen määrää tulevalle vuodelle ei voi tietää varmuudella, erikoissairaanhoito on kalleinta hoitoa.
  • Yhden uuden kalliin lääkkeen käyttöönotto voi maksaa useita satoja tuhansia vuodessa ja on osittain ennakoimatonta, joten niiden kustannusten arviointi on haastavaa.
    - Sosiaalipuolella mm. päihdekuntoutus, kiireelliset sijoitukset, perhekuntoutus, voivat tehdä yllättäviä ennakoimattomia kustannuksia.
  • Ennakoimattomia menoja siis on joka vuosi, mutta voiko sen perusteella budjetti toistuvasti olla liian pieni.

Maakuntahallituksen sote-toimikunnan kokouksessa esittelijä kertoi tehneensä yhteenvedon kuudenkymmenen kunnan sosiaali- ja terveysmenojen budjetoinnista viiden vuoden ajalta. Kaksikymmentä kuntaa pääsi kolme kertaa tavoitebudjettiin, viiden vuoden aikana.
Neljäkymmentä kuntaa ei kertaakaan.

Sitten ovat kuntayhtymät.

Näen kuntayhtymät hyvänä ja järkevänä tapana yhdistää toimintoja ja tarjota osa palveluista paremmin ja tehokkaammin, koska asiakaspohja on laajempi. Kuntayhtymän tasolla myös hankinnat ja kilpailutus pystytään hoitamaan keskitetysti ja suuremmalla ammattitaidolla.

On eri asia tehdä viranhaltijana pienessä kunnassa yksi kilpailutus kolmessa vuodessa kuin että kuntayhtymässä on pelkästään kilpailutukseen keskittynyt yksikkö. Täten on helpompi taata kaikille samanarvoiset ja oikea-aikaiset palvelut. Kuitenkin uutisista saamme toistuvasti lukea että nämä kuntayhtymät alkavat hajota. Kunnat irtautuvat niistä ja niiden talous on hataralla pohjalla, henkilöstö voi huonosti. Johtuuko tämä kuntayhtymien kriisi pohjimmiltaan mistään muusta kuin siitä, että ne ovat alibudjetoituja? Toiminnan aloittaminen vie rahaa ja vasta sitä myötä voi tulla säästöjä, samoin kuin ennaltaehkäisy maksaa aluksi ja vasta ajan myötä kustannukset vähenevät toisesta päästä. Maakuntasuunnittelussakin tämä epäkohta näkyi siten, että maakunnan toiminnan käynnistäminen oli täysin jätetty huomioimatta budjetoinnissa. Huomioitiin vain ajan myötä tulevat säästöt.

Me tarvitsemme valtiovetoisen sote-uudistuksen, joka ei ole alibudjetoitu säästöyritys vaan kansanterveyttä parantava satsaus suomalaisiin.

Jos jätämme vastuun yksin kunnille, niin epätasa-arvo jatkuu yhä.

Näin ei saa olla.

Palvelun laatu ja hinta ei saa määrittyä sen mukaan, missä henkilö sattuu asumaan.
Myös laajamittaiset yksityistämiset ovat nykyisen lainsäädännön puitteissa riskinä niin asiakasmaksujen nousulle kuin palvelutason heikkenemiselle.


Ihan ensimmäiseksi meidän pitää lopettaa sote-menojen alibudjetointi ja lisätä reilusti resursseja julkiseen terveydenhuoltoomme. Säästöjä tulee ajan myötä, kun ennaltaehkäisyyn ja oikea-aikaiseen hoitoon on panostettu. Ensiarvoisen tärkeätä on myös saada sosiaalipalvelut ja terveydenhoito toimimaan saumattomasti yhteen asiakkaiden hyväksi.

Seuraava askel on lainsäätäjinä eduskunnassa hyödyntää kaikki se valmistelutyö, joka meillä jo on käytettävissä, sekä viedä sote-uudistus loppuun saakka asiantuntijoiden avustuksella ja eri tahojen yhteistyöllä. Jokaisella Suomessa pitää olla yhtäläinen oikeus hyvään terveydenhuoltoon ja sosiaalipalveluihin.