Puheenvuoro investointiohjelmaan 2025-2034
Lyhennelmä puheenvuorosta sekä nostot:
Kaupunginvaltuustossa käsiteltiin kokouksessa 11.11.2024 mm. Talousarvio vuodella 2025 ja taloussuunnitelma vuosille 2025–2028, sekä investointiohjelma vuosille 2025–2034. Pidin ryhmäpuheenvuoron investointiohjelmasta, jossa nostin esiin seuraavia seikkoja
"Talouden taantuma näkyy erittäin voimakkaasti investointiohjelmassa, olemme leikanneet ohjelmaa kymmenillä miljoonilla.
Maanmyyntipotentiaalin sekä maankäyttökorvaustulojen ennuste on nyt hyväksyttävässä ohjelmassa huomattavasti pienempi kuin edellisessä ohjelmassa.
Osuuspankkikorttelin kehittäminen vaikuttaa muodostavan valtaosan koko seuraavan 10-vuotiskauden maankäyttökorvaustuloista.
Yksityisten maanomistajien hankkeita ei ole rakentamissuunnitelmassa vuosille 2025–2034 juuri lainkaan.
Väestösuunnitelman ennusteen mukaan Järvenpään väestö kuitenkin kasvaa tällä investointiohjelmakaudella lähes 10 %.
Se, että oliko niin suuri investointien karsinta mitä viime talvena tehtiin, järkevää, tulee näyttäytymään meille vasta seuraavina vuosina.
Vanhankylänniemen virkistäytymisalueen kehittämisohjelman mukaiset toimenpiteet on tuotu takaisin investointiohjelmaan, aloitettavaksi vuonna 2033.
Nostin keskusteluun sen pohdinnan, että onko meillä varaa aloittaa Vanhankylänniemen kehittäminen kunnolla vasta 2030-luvulla, lähes kymmenen vuoden kuluttua? Vanhankylänniemen kehittäminen on aihe, mikä nousee kuntalaispalautteessa ja kuntalaisten kanssa keskustellessa usein esiin.
Uimahallin peruskorjaus on jo kertaalleen siirretty investointiohjelmassa eteenpäin, ja hanke on nyt suunniteltu aloitettavaksi vuonna 2028. Toivon, että erityisellä tarkkuudella analysoimme siinä kohdin millaisen uimahallin me tulvaisuudessa haluamme. Päätös on myös kansanterveyden näkökulmasta merkittävä.
Järvenpään strategian mukaan, tiedolla johtaminen mahdollistaa viisaan ja oikea-aikaisen päätöksenteon.
En kutsuisi vastuulliseksi taloudenpidoksi sitä, että mututuntumalla muutetaan huomattavilla summilla asiantuntijoiden pohjatyön perusteella tekemiä investointiratkaisuja, kuten JYK3-hankkeen kanssa kävi tämän vuoden kesäkuussa kaupunginhallituksessa. Alkuperäinen hankebudjetti 15 miljoonaa, tiputettiin viiteen miljoonaan.
Kannatin Vihreiden esitystä JYK3 hankkeen kansakoulunkadun alkuperäiseen, asiantuntijajohtoisen taloussuunnitelmaan, palaamista ja 10 miljoonan lisäämistä takaisin suunnitelmaan. (Valitettavasti tämä esitys äänestyksessä hävisi.)
Alla luettavissa koko puheenvuoro 11.11.2024
Olemme hyväksymässä vuosien 2025–2034 investointiohjelman. Ryhmämme kiittää ohjelman valmisteluun osallistuneita.
Seuraavassa muutama nosto vasemmiston valtuustoryhmän näkemyksistä
Talouden taantuma näkyy erittäin voimakkaasti investointiohjelmassa, olemme leikanneet ohjelmaa kymmenillä miljoonilla.
(Vuosien 2025–2034 maamaanmyyntipotentiaali on 57 miljoonaa euroa, kun se vielä edellisessä investointiohjelmassa oli 90 miljoonaa euroa. Maankäyttökorvaustuloja ennustetaan syntyvän vuosien 2025–2034 välisenä aikana noin 3 miljoonaa euroa, mikä on 7 miljoonaa euroa vähemmän kuin edellisessä ohjelmassa. )
Osuuspankkikorttelin kehittäminen muodostaakin valtaosan koko 10-vuotiskauden maankäyttökorvaustuloista.
Yksityisten maanomistajien hankkeita ei ole rakentamissuunnitelmassa vuosille 2025–2034 juuri lainkaan.
Väestösuunnitelman ennusteen mukaan Järvenpään väestö kuitenkin kasvaa tällä investointiohjelmakaudella lähes 10 %.
Se, että oliko niin suuri investointien karsinta mitä viime talvena tehtiin, järkevää, tulee näyttäytymään meille vasta seuraavina vuosina.
Ryhmässämme nousi esiin se hyvä asia, että investointien jälkiseurantaa tullaan lisäämään, eli vaikuttavuuden seuranta, ja siihen tulee oma erillinen ohjeistus, mikä on hyvä asia.
VANHANKYLÄNNIEMI
Vanhankylänniemen virkistäytymisalueen kehittämisohjelman mukaiset toimenpiteet on tuotu takaisin investointiohjelmaan (2033–). Korona-aikaan ensimmäisenä leikattiin tästä.
Onko meillä varaa aloittaa Vanhankylänniemen kehittäminen kunnolla vasta 2030-luvulla? Sanoisin, että ei. Vanhankylänniemi on aihe, mikä nousee kuntalaisten kanssa keskustellessa usein esiin, se on tärkeä alue kuntalaisille monin tavoin.
Talonrakennuksen- investointiohjelma
Investointitarpeet ovat erityisen suuret vuonna 2027–2028. Suuria uudis- ja korjaushankkeita.
investointiohjelmaan käytetään ohjelmakaudella 4,3–27,6 miljoonaa euroa vuodessa ja yhteensä 118 miljoonaa euroa. Suurimmat uudis- ja korjaushankkeet tarkastelujakson alkupuolella ovat uuden Jykin laajennus, Mankalan koulun korjaus, Haarajoen muutostyöt päiväkodiksi, Närekadun osto ja siirto Kinnarin paikalle ja Kartanon koulun uudisrakennus.
Vuosien 2025–27 aikana käynnistyy myös Vihtakadun yksikön korjaus ja käyttötarkoituksen muutos. Kansakoulukadun ja Järvenpäätalon korjausinvestoinnit.
Ohjelmakauden keskivaiheille ajoittuu Uimahallin perusparannus, käyttöaste ja loppuvuosille Kirjaston ja taidemuseon korjaukset, Piirosen hanke sekä Mankalan koulun julkisivu- ja kattoremontti. Eli huomattavan paljon suuria ja merkittäviä hankkeita.
Järvenpään strategian mukaan, tiedolla johtaminen mahdollistaa viisaan ja oikea-aikaisen päätöksenteon. Ryhmämme pitää tärkeänä, että kaikki hankkeet suunnitellaan huolellisesti ja tietoon perustuen.
Jo aiemmin tänään puheenvuoroissa on viitattu esimerkiksi viime vuonna tehtyyn 40 miljoonan investointiohjelman karsintaan, mitä ei kuitenkaan edes pystytty täysimääräisesti tekemään.
En siis kutsuisi vastuulliseksi taloudenpidoksi sitä, että mututuntumalla muutetaan huomattavilla summilla asiantuntijoiden pohjatyön perusteella tekemiä investointiratkaisuja. Ryhmässämme on noussut esiin erittäin suuri huoli siitä, millä perusteilla hyvin suunniteltujen hankkeiden summia muutellaan ilman asiantuntijatietoa pohjalla.
Vasemmiston valtuustoryhmä kannattaa Järvenpään Vihreiden esitystä JYK3 hankkeen ja kansakoulunkadun alkuperäiseen, asiantuntijajohtoisen taloussuunnitelmaan palaamisesta, ja 10 miljoonan lisäämistä takaisin suunnitelmaan.
Sanottakoon vielä ääneen, että emme tarkoita, eikä varmasti kukaan, joka kannattaa tätä muutosta alkuperäiseen, että hankkeeseen on ehdottomasti käytettävä 15 miljoonaa, toki tervehdimme ilolla sitä, jos hankkeen budjetti jäisikin oletettua pienemmäksi.
Mielellämme kuulisimme palvelualuejohtajan näkemyksen, mitä kohti olemme nyt menossa tällä viiden miljoonan budjetilla?
AINOLAN UUSI ALUE
Uusien asuinalueiden rakentaminen ja täydennysrakentaminen 2025–2028 Ainolan aluekeskuksen itäisen puolen rakentaminen käynnistyi vuoden 2022 aikana ja saatiin rakentamiskelpoiseksi pohjoisten osien osalta vuoden 2023 kesällä. Suunnittelua jatketaan itäisellä puolella etelään päin ja eteläisempien alueiden katujen rakentaminen ja peruskorjaus toteutetaan vuoden 2024 aikana.
"Valtio kohdentaa valtion tukemaa asuntotuotantoa MAL 2023 - suunnitelman maankäytön ensisijaisille vyöhykkeille. Valtiolta ei kuitenkaan aiempien MAL- sopimusten tapaan tule rahallista tukea kohtuuhintaisen asuntotuotannon toteuttamiseen, ja tällä on välillisiä vaikutuksia kokonaisasuntotuotantotavoitteiden saavuttamiseen."