Mitä tulevaisuudessa?

Vaaleista on muutama viikko. Kiitollinen ja etuoikeutettu olo on yhä päällimmäisenä.

Ihmiset, ihmisten kohtaaminen ja keskustelut ovat parasta niin politiikassa kuin elämässä ylipäätään.

Vaalien alla kirjoitin useamman kirjoituksen eri aihepiireistä, siitä kypsyi ajatus kirjoittaa jatkossa säännöllisesti. Mutta mistä kirjoitan? Sovin itseni kanssa, että muustakin kuin kuntapolitiikasta.

Viimeiset puolitoista vuotta sitä on käynyt läpi valtavan suuria mullistuksia omassa elämässä, nyt alkaa ehkä asettua niin ajatukset kuin itse ihminen. Vaikka muutokset eivät tähän lopukaan.

Sitä oman elämän ja päätösten tarkastelua, sitä on myös tullut tehtyä enemmän kuin koskaan aiemmin.

Jälkiviisaus on aina helppoa. Uskon että matkan varrelta tarttuu oivalluksia, mutta en jaksa uskoa että muutumme lopulta kovinkaan paljon. Jotkin asiat opimme vain tiedostamaan ja hoitamaan paremmin.

Kun me teemme päätöksiä, me teemme ne sillä tiedolla ja tunteella mikä meillä on sillä hetkellä käytettävissä, ja jälkikäteen vasta tiedämme mihin suuntaan se meidät tosiasiallisesti vei.

Mitä seuraavaksi, mun elämässä?

Esikoinen lähtee heinäkuussa armeijaan, kahdeksantoistavuotias muuttaa ensi viikolla omaan kotiin, viisitoistavuotiaalle ja kymmenvuotiaalle olen etävanhempi.

Olen todennut että vaikka elämässä tulee monenlaista prosessoitavaa eteen, niin nämä vanhemmuuteen liittyvät roolinmuutokset ja pohdinnat ovat olleet pitkiä ja vaikeimpia. Vaikka matkan varrella on tehnyt paljon enemmän kipeää kun kuvittelin voivan olla mahdollista, en silti tekisi toisin.

Minulle, joka sopeutuu uuteen nopeasti, on tämä kaikki vienyt kuukausia, ja monilta osin olen silti, ehkä vasta alussa. Mutta hyvällä tiellä.

Kun on identifioinut itsensä vuosia suurperheen äidiksi ja puolisoksi, siitä irtautuminen vie aikaa. Toisaalta taas olen kiitollinen siitä, että on aina ollut myös paljon omia intressejä, omia harrastuksia, omia ystäviä ja omia menoja. Putoaminen olisi varmasti ollut rankempaa ilman omaa elämää pohjalla.

Mitä nyt?

Yritän miettiä miltä ensi viikolla tuntuu, kun tytär kantaa tavaransa omaan kotiin. Olen melko surkea etukäteen käsittelemään asioita, vaikka olen sitä pyrkinyt opettelemaan. Todennäköisesti tämä siis jysähtää kerralla tajuntaan kun huone on tyhjä.

"Sinä päivänä, kun lapsesi on lähdössä, kun pesän risukasan reuna vähän huojahtelee sen siinä tepastellessaan ja oikoessaan lentimiään, katso ettet sano: Jää kotiin, et sinä vielä osaa mitään. Sinä päivänä muista - lähdön ja rohkaisun hetki, hetki joka ei toistu. (Veikko Polameri)"

Vähän sama, kun lasten ollessa pieniä hirvitti kiipeily ja remuaminen. Joku fiksu sanoi silloin, että kannattaa katsoa hetki toiseen suuntaan jos itseä hirvittää liikaa. Niin tein, pysyin läsnä ja tarvittaessa autoin.

Samaa metodia ajattelin tässä toteuttaa.

Muutoksia on edessä myös perheen ulkopuolella.

Valtuustoryhmämme esittää toukokuun valtuuston kokouksessa minua valittavaksi Järvenpään kaupunginhallitukseen kesäkuusta 2019 alkaen, tätä pestiä odotan ilolla ja innolla.

On mahtavaa päästä aivan ytimeen kehittämään ja rakentamaan yhä parempaa Järvenpäätä, yhteistyössä.

Kiitos perhe ja ystävät, kiitos kaikki tutummat ja vieraammat tyypit.

Rakkaat, jotka pysytte vierellä. Ihmiset.

Marko Annalan sanoin

"Eikä maailma paremmaksi muutu, jos ei sitä paremmaksi tee"