Kulttuurin ja taiteen monimuotoisuudesta ja merkityksestä

05.04.2019


Keskustelin puhelimessa minulle vieraan ihmisen kanssa, joka pohti äänestämistäni. Hän halusi tietää, mitä kulttuuri minulle merkitsee? Ystävä taas huomautti eilen, että olen unohtanut kertoa, mikä merkitys taiteella ja kulttuurilla minulle on.

Mitä taide ja kulttuuri minulle on?

"Taide tarkoittaa yleisesti kaikkia niitä toimintoja ja tuotteita, joilla ihminen aistein havaittavin keinoin koettaa herättää toisissa itsessään kokemiaan tunnevaikutuksia. Taide on ilmaisun, viestinnän, kannanoton ja mielihyvän tuottamisen väline" kertoo wikipedia.

Tunnen oloni vieraaksi joukossa, jossa siteerataan postmodernismin kauden runoilijaa tai pohditaan impressionismin merkitystä ihmisille, tai keskusteluissa, joissa vertaillaan klassisten sävellysteosten eroavaisuuksia.

En ole koskaan käynyt oopperassa tai baletissa, en sinfoniakonsertissa.

Mutta minä rakastan Gallen-Kallelan maalauksia Kalevalasta, Halosenniemen arkkitehtuuria, Saima Harmajan runoja ja Venny Soldan-Brodefeltin maalauksia. Vanhoja rakennuksia, meidän arvokasta kulttuurihistoriaa.

Voisin seisoa pitkään pää painautuneena vanhaa rakennusta vasten ja sivellä sormillani paksua kivijalkaa, miettien kuinka monta päätä siihen on ollut painautuneena ennen minua.

Rakastan maalauksia, joiden taitelijasta en ole koskaan kuullutkaan; kuunnella viulunsoittoa; katsoa sormia, jotka taitavasti, kuin tanssien, liikkuvat pianon koskettimilla.

Sammaloituneet kiviportaat Ainolan mäessä. Joka kevät nuuhkin Sibeliuksen saunan tervan tuoksua ja annan ajatusteni virrata Ainon puutarhassa.

Ihailen sitä paloa mikä ihmisestä heijastuu, kun hän laulaa, tanssii, maalaa, soittaa, näyttelee.

Vanhat esineet, joita sivellessäni mietin, kuinka monet kädet niitä ovat ennen minua pidelleet.

Minulle on elinehto kirjoittaa ulos hyvä ja paha olo itsestäni.

Kuuntelen musiikkia liian kovalla ja lauluja, jotka saavat minut itkemään, toisinaan nauramaan.

Luen, luen tuntikausia ja uppoudun tarinaan, välillä tuntuu, että voin melkein tuntea tekstin tuoksut ja kuulla ihmisten äänet tarinasta.

Pohdin kerran vakaumuksellisen ystävän kanssa, mistä en voisi luopua, jos määriteltäisiin, että nautinnoista pitää luopua ja vain yhden saisi valita.
Miten pian oivalsin, että taide on lopulta se, millä on merkitystä eniten. En voisi kuvitella elämää ilman musiikkia, kirjoitettuja rivejä ja värejä.

Tätä kaikkea minulle on kulttuuri ja taide. Toiselle se on oopperaa ja postmodernin kauden runoilijoita, toiselle jotain aivan muuta.

Taiteella on juuri niin monta merkitystä ja tapaa sitä tulkita, kuin on kuulijoita ja esittäjiä.
Mutta se mikä meitä yhdistää, on se, miten sanojen, äänien ja värien kauneus saa sydämen pakahtumaan onnesta.

Kulttuurin ja taiteen merkitys hyvinvoinnille on valtava.
Pidetään huolta, että se olisi jokaisen ulottuvilla.